Klovnisto tiedottaa: Palautetta keväältä 2024




Klovnisto tiedottaa: Palautetta keväältä 2024


Taas on tullut palautetta! Työskentelimme keväällä 11 sairaalassa ja 12 palvelutalossa ympäri maata, kohdaten yhteensä jopa 39631 potilasta, asukasta, perheenjäsentä ja hoitohenkilökunnan edustajaa. Jos kohtaamamme ihmiset olisivat kaupunki Suomessa, se olisi suunnilleen Kirkkonummen tai Tuusulan kokoinen! Siinä olisi iloa kerrakseen. Lue alta mitä tämän iloisen kaupungin asukkaat ovat meistä mieltä!

Työmme sairaaloissa


Toimenpidetyö 

Sairaalaklovnit voivat olla tukena toimenpidepäivän jokaisessa vaiheessa saapumisesta valmisteluun, toimenpiteeseen saattoon ja nukutukseen, heräämöön sekä kotiinlähtöön asti. Monelle klovnin antaman tuen voima tulee yllätyksenä, toisille se on jo tuttua ja klovnitohtoreita pyydetäänkin monesti mukaan seuraavaankin toimenpiteeseen!



"Lapsi viihtyi ja huomio kiinnittyi hauskuuteen, eikä pelännyt lääkäreitä klovnin läsnä ollessa."

"Klovnin läsnäolo oli olennaisen ratkaiseva, kun lapsi joutui odottamaan toimenpiteeseen pääsyä pitkään. Hän ohjasi lapsen ajatukset pois ikävistä asioista ja tuki hoito- ja erityisesti leikkaussalissa tehtävistä toimenpiteistä traumatisoitunutta lasta kohti onnistunutta maskinukutusta. Aiemmin vastaavassa tilanteessa lapsi on saanut paniikkikohtauksen, nyt laski klovnin kanssa yhdessä numeroita nukahtamiseen saakka. Kokemus oli lapselle erittäin positiivinen. Sairaalatraumoja on käsitelty hänen kanssaan psykiatrisella jo kahden vuoden ajan 2 krt/vko, tällaisen onnistumiskokemukset ovat korvaamattoman kalliita lapselle ja koko perheelle."

"Sairaalaklovni piristi suuresti meidän pian 4v täyttävän lapsen leikkauspäivää. Alusta asti aulassa odotellessa lapsi oli onnellinen klovnin kohtaamisesta ja leikeistä. Isoin helpotus isälle oli klovnin läsnäolo toimenpidesalissa, koska klovni piristi valmisteluissa olevaa lasta suuresti."


"Poika sai ajatuksia muualle ja sai nauraa, vaikka häntä pelotti hurjasti tuleva. Klovni saattoi meidät toimenpidehuoneeseen saakka ja oli myös läsnä nukutuksessa. Lisäksi hän poistui salista yhdessä äidin kanssa. Tämä rauhoitti ja ilahdutti suuresti äitiä. Lämmitti niin kovin mieltä ja sydäntä, että vieläkin mietin asiaa hymyssä suin."

"Pelko ja jännitys ennen leikkausta ja nukutusta unohtui"

"Kanyylinlaitto meni huomaamatta ja siitä iso kiitos!"

"Lapsella oli aiemmista toimenpiteistä jäänyt iso sairaalapelko. Tällä kertaa koko reissu meni paremmin kuin ikinä uskalsin arvata. Klovnit kävivät tasaisin välein viihdyttämässä lasta esilääkkeeseen saakka, kävivät leikin avulla läpi pelkotilanteita. Tästä sairaalareissusta jäi lapselle hieno kokemus ja se on täysin klovnien ansiota."




"Kotiin päästessä ei juuri puhuttu leikkauksesta ja muista asiosta, jotka olivat pelottaneet päivän aikana, vaan teistä klovneista!"

"Klovnin läsnäolo vei hetkeksi ajatukset pois pientä potilasta (ja vanhempiakin) stressanneesta tutkimustilanteessa. Hymy tuli huulille ja mieli keveni."

"Klovnit rikkoivat jännityksen ja pelon osastolle saapumisesta toimenpiteeseen saakka."

"Klovni on ollut meidän perheen valo vaikeina aikoina. Pelkkä pieni kurkistus ovelta tai vilkutus auttaa äitiä jaksamaan vaikeiden aikojen yli. Pieni lapsi hyötyy sosiaalisesta tilanteesta ja keskittyy välillä myös muihin, kun laitteisiin, jotka häntä ympäröi. Arjen pelastajat."

"Klovni oli mukanamme pojan nukutukseen asti tänään. Toimenpiteeseen meno vaihtui jännityksestä yhdeksi röhönauruksi ja hyväntuulisesti lapsi nukahti leikkaussalissa."

"Meillä tyttö onnistui ylittämään itsensä klovnin ansiosta. Klovnin läsnäolo ja viihdyttäminen olivat ihan parasta koko sairaala päivän ajasta. Tosiaan klovnin ansiosta tyttö onnistui ylittämään itsensä ja suostui toisenlaisesti toteuttavaan operaatioon kuin mitä oli mieltä ensi alkuun."


"Poikani oli menossa sydänleikkaukseen eikä ilman klovnia uskaltanut leikkaussaliin."

"Piikkejä pelkäävä tyttö ei edes huomannut, kun nukutuslääkäri laittoi tippakanyylin."

Osastokierto

Toimenpidetyön lisäksi klovnitohtorit kiertävät lasten- ja nuorten osastoja sairaalassa. Osastoilla tavataan pidemmän aikaa sairaalassa olevia ja uudelleen hoitoihin saapuvia perheitä. Tällöin klovnin tuki on erityisesti tarpeen, erityisesti eristyksissä oleville perheille!



"Meidän toiseksi nuorin poika sairastui kaksi vuotta sitten loppuelämän sairauteen ja siitä asti kun ollaan sairaalassa käyty ja käydään siellä usein, niin hänen käynnin kohokohta on jos näkee sairaalaklovnit. Sairastumisen alussa lapsi ei jaksanut muuta, kun makoilla vuoteessa mutta aina kun klovnit tulivat piipahtamaan, niin hän nauroi ja iloitsi koko sen ajan."

"Monet kerrat klovnit ovat ilahduttaneet vierailulla huoneessa sekä auttaneet toimenpiteen aikana, kun toimenpide ei ole onnistunut kerralla eikä toisella. Klovnit ovat tuoneet iloa raskaaseen sairaalajaksoon ja vieneet hetkeksi ajatukset muualle."

"Kiitos ihanasta, hauskasta, välittävästä kohtaamisesta. Äitinä itkin ilosta, niin kaunista oli toiveunen suunnittelu lapsella ja klovnilla. Jännitys unohtui lapsella siinä."

"Lapsemme (ja meidän vanhempien) mieli järkkyi kovasti diabetes 1 diagnoosista ja tiedosta, että lapsi joutuu jäämään sairaalaan. Ihanat sairaalaklovnit tulivat huoneeseen hauskuuttamaan heti seuraavana päivänä ”maailman parhaalla” possunheittopelillään ja hetkeksi kaikki ikävät asiat unohtuivat mielestä. On ihanaa, että kaikista ikävistä toimenpiteistä huolimatta on lapselle sairaalassaoloajasta jäänyt päällimmäisenä mieleen iloinen muisto sairaalaklovneista!"

"Palliatiivisella osastolla oli todella piristävä tilanne surun keskellä, kun sairaalaklovnit huomioivat hyvin jokaisen henkilön perheessä. Lapset saivat mukavan kokemuksen sairaalassa käymisestä. Hauskuuttivat hyvin koko porukkaa, jopa potilasta. Näkyi hymyä vaikka on muuten ollut melankolinen."

"Sekä lapset että aikuiset saivat hetkeksi irtaantua arjesta ja nauraa yhdessä. Sairaalaympäristö tuli lapsille helpommin lähestyttäväksi. Siellä äidin oleminen ei pelota niin paljoa kun mukana on klovnit."

"Palliatiivinen osasto. Ilon ja valon tuominen sinne missä on pimeää ja pelottaa on äärimmäisen tärkeää. Hoitohenkilokunta tekee työtä omalta osaltaan, mutta klovneissa on taikaa. Nauru ja leikkimielisyys keventää pienen ja ison mieltä."

"11v lapsen suusta: Toivoisin, että Klovnit olisivat useammin täällä osastolla!"

"Mieli oli maassa leikkauksen jälk.kivuista, klovni tuli hyvällä hetkellä ja sai ensimmäiset naurut ilmoille, kiitos!"

"Äitinkin jännitys lähti pois kun klovni astui päiväsairaalaan höpöttämään lapsen kanssa eikä pellellä ollut kiirettä mihinkään."

"Lapseni tapasi sairaalaklovneja osastolla, kun olimme sytostaattihoidoilla. Sairaalaklovnien tapaaminen piristi lapsen mielialaa todella paljon, kun muuten elettiin eristyksissä. Lapsi tapasi myös sairaalaklovnit kolme kertaa etävastaanoton kautta ja se vasta lapsesta hauskaa olikin, kun hän pystyi esittelemään omia leluja klovneille. 😍"




Työmme ikäihmisten parissa


Työskentelemme myös ikäihmisten ja muistisairaiden parissa palvelutaloissa eri puolella Suomea. Palvelutaloissa klovnimme eivät ole lääkärintakeissa, vaan klovnihahmot pukeutuvat hieman juhlavammin, useiden ikäihmisten tunnistamiin vaatteisiin. Ikäihmisten parissa tekemäämme työtä tukevat toimintakaupungit, Taiteen edistämiskeskus ja STEA.

Palautteita ikäihmisiltä

”Tulin hyvälle tuulelle ja unohdin hetkeksi kivut” 

”Mun aamu oli niin huono, ja nyt mä niin piristyin!”

"Minusta tuntuu kuin sinä toisit tänne 100 erilaista sinua, tunnetta. Minä saan sinusta elämääni voimaa"

"Tällaista pitäis olla joka päivä, niin pysyisi virkeänä."

"Täällä on niin paljon kivempaa kun olette täällä! Olisi kiva, jos kävisitte useamminkin!"

"Oikein kiva, tällaista huumoria täällä tarvitaankin. Tämä oli päivän kohokohta!"

”Täytyy sanoa että ootte te kyllä hyviä. Oikein ilon pisaroita tuli tänne!”

"Olin alakuloinen, mutta nyt olen virkistynyt."




Omaisilta

"Tätini on jatkuvasti hyvin kivulias. Klovnien käynti on piristänyt ja saanut hänet iloiseksi miltei koko käyntiviikoksi. Uskomaton ilopilleri olette! Toivoisin käyntejänne hänelle jatkossakin."

"Todella loistavaa toimintaa, joka vaikuttaa tunteiden kautta ja tunteisiin. Elämän eliksiiriä! Sain käsityksen, mitä sairaalaklovnin työ ja ymmärrän yhä paremmin työn merkityksen.
On jo unohtunut keinot olla omaiseni kanssa ja tavallaan olen vaipunut omaiseni mukana toimettomuuteen, hiljaisuuteen. Nyt virisi uutta intoa, sain keinoja aktivoimiseen! Oikein hyvä!"

Hoitohenkilökunnalta

”Klovnit ovat olleet hämmästyttävän taitavia lukemaan ihmisiä ja tilanteita, tästä ajateltavaa itselle.”

”Asiakkaat ovat iloisempia kun klovnit käyneet ja nauraen muistelevat illallakin heidän käyntiään.”

”Koin klovnien käynnin erittäin positiivisena asiana, se toi piristystä seniorikeskuksen arkeen ja hyvää mieltä asiakkaille ja myös henkilökunnalle. (…) Klovnien visiitiin jälkeen jäi asiakkaille hyvä mieli, joka oli havaittavissa vielä monta tuntia noiden visiittien jälkeen.”

"Yksilöllinen huomioiminen ja kohtaaminen klovnien vieraillessa on aivan huippuhetkiä asukkaille."

"Huomasin, että klovnien käyntien jälkeen asukas lauloi pesujen aikana ja aamupesut sujuivat laulaen huomattavasti mukavammin kuin ennen"

"Klovnien käynti jättää päivään keveyden ja asukkaat ovat hyväntuulisia"

"Havaitsimme, että asukas, joka ei muuten kommunikoi hoitohenkilökunnan kanssa, alkoi laulaa klovnien kanssa"

"Asukas ei tykkää normaalisti pesuhetkestä ollenkaan. Klovnien käynnin jälkeen tanssi pesulle iloisesti laulaen klovnien kanssa laulettua laulua."

Henkilökuntakyselyn tuloksia (n=157):

81 % vastaajista on täysin tai osin sitä mieltä, että klovnit edistävät ikääntyneen toimintakykyä. 
94 % on täysin tai osin sitä mieltä, että ikääntynyt reagoi myönteisesti klovneihin 
90 % on täysin tai osin sitä mieltä, että klovnikäynnit vaikuttavat myönteisesti asukkaan arkeen hoivakodissa 

Ilahduitko? Lahjoita iloa sairaalassa oleville lapsille:



Sairaalaklovnit kiertävät sairaaloissa ilahduttamassa pieniä potilaita

ja heidän perheitään. Klovnimme vierailevat myös ikäihmisten luona palvelutaloissa. Työmme muistisairaiden ja ikäihmisten parissa mahdollistavat mm. STEA, toimintakaupungit ja Taiteen edistämiskeskus.


Lahjoita ja tue työtämme! Lataa Sairaalaklovnien oma äppi!

Tilaa iloinen uutiskirjeemme (n. 4krt/vuosi)! Lue lisää työstämme täältä!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perheiden tarinat: Eetun ja klovnien ystävyys

Klovnisto tiedottaa: Palautetta hoitohenkilökunnalta vuodelta 2023!

Klovnisto tiedottaa: Perheiden palautetta vuodelta 2023!