Klovniarki: Tarinoita vuosien takaa, osa 2

Sairaalaklovnitoimintaa on järjestetty Suomen yliopistollisten sairaaloiden lastenklinikoilla nyt jo 20 vuotta! Vuosien varrelle on mahtunut satoja tuhansia kohtaamisia, lapsia ja perheitä, hepuleita ja naurunremakkaa sekä roppakaupalla puhdasta rakkautta. Alle on koottu muutamia klovnitohtoreiden kokemuksia lähes 10 vuoden takaa!

Vastaanottokomitea

Meillä oli tuttu lapsi ja perhe pienemmällä paikkakunnalla, jota olimme tavanneet jo pitkään. Lapsi rakasti ja odotti kovasti klovniemme käyntejä. Sairaus edellytti jossain vaiheessa hoitoa Helsingin Lastenklinikalla, ja tuleva siirto ja uusi ympäristö jännitti koko perhettä.

Tiesimme tarkan ajankohdan, jolloin lapsi oli saapumassa HYKSiin ja tiedotimme paikallisille klovneille lapsen saapumisesta. Perillä Helsingissä olikin sitten punanenäinen vastaanottokomitea odottamassa, joka lisäksi tiesi tarkalleen, mistä pieni potilas piti. Jutut klovnien kanssa jatkuivat täsmälleen siitä, mihin edellisellä kerralla toisella paikkakunnalla oli jääty.

Tämä on hyvä esimerkki siitä pienien asioiden huomioimisesta, minkä on meille tärkeää. Lapselle ja perheelle se voi sillä hetkellä olla tosi iso juttu.

Yllätysvierailu

Olimme normaalisti töissä ja etenimme poliklinikan käytävää soitellen ja pöljäillen. Yhtäkkiä eräs ovi jonka olimme jo ohittaneet, aukesi, ja peräämme kiiruhti lääkäri. Lääkäri veti meitä hihasta ja sanoi vain ”Nyt tänne”.

Vastaanottohuoneessa meitä odotti tuolin reunalla kyyryssä oleva 6-vuotias poika, joka pienen ujostelun jälkeen riemastui pelleilemään kanssamme tosissaan. Lapsen koko olemus muuttui ja hän puhui vuolaasti itsestään ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Lähtiessämme tarvittiin vielä kovasti pojan asiantuntemusta, jotta ymmärsimme miten ovi toimii. Hän auttoi meitä pontevana ja iloisena.

Myöhemmin samana päivänä kohtasimme uudestaan tämän lääkärin. Hän kertoi, että meidän käyntimme muutti koko tilanteen ja hän sai työnsä tehdyksi. Pojallekin jäi käynnistä varmaan melko paljon parempi mieli. Lapsi oli aluksi mennyt täysin lukkoon jännityksestä, ja kun lääkäri oli kuullut että olimme käytävällä, hänelle tuli spontaanisti mieleen hakea meidät paikalle. Yhteistyötä parhaimmillaan.

Stadionilla nähdään?

Teemme vuorot aina pareittain, joten klovnikokoonpano vaihtelee työvuorosta toiseen. Meillä on jokaisella omat klovnihahmomme ja niillä erilaisia ominaisuuksia. Joku saattaa olla luonteva höpöttäjä, toinen on taitava taikatempuissa ja yksi erityisen hyvä fyysisissä jutuissa. Tämä tuo vaihtelua käynteihin osastoilla ja myös omiin työpäiviin. Usein käy niin, että työparin kanssa muodostuu joku oma juttu, joka kasvaa päivän mittaa.

Satuimme kerran työvuoroon klovnin kanssa, joka on hyvin musikaalinen – kuten minäkin. Aamulla päähäni tuli pätkä eräästä kauniista biisistä ja aloimme sitä soittelemaan yhdessä. Päivän mittaan innostuimme ja soitimme laulua yhä uudestaan ja varioimme sitä matkan varrella. Iltapäivällä kiertojen loppusuoralla olimme huoneessa, jossa oli teini äitinsä kanssa. Nähtyään ukulelet mukanamme he toivoivat musiikkia. No täältä pesee!

Siitä tulikin oikein grande finale kunnon jammailusessiolla, yleisö tiiviisti mukana. Kun lähdimme pois molempien naamat loistivat ja teini henkäisi: ”Te siis olitte ihan OIKEASTI tosi tosi hyviä!”. Tuli todella hyvä mieli, teinit ovat usein haastavia viihdytettäviä ja tuo tunnustus tuli sydämestä. Meillä oli hieno työpäivä kollegan kanssa, kun syntyi vaivihkaa tällainen yhteinen juttu. Tästä jatkamme kun seuraavan kerran osumme vuoroon yhdessä, ehkä joku päivä nähdään Stadionilla? Tilanteet ja tunnelmat joissakin huoneissa jäävät mieleen pitkäksi aikaa ja tämä oli ehdottomasti niistä yksi. Veikkaan, että myös tälle teinille ja hänen äidilleen.

Parasta, mitä voi tapahtua – tilanne lähtee käsistä!

Työmme perustuu läsnäoloon ja improvisaatioon, mutta silti me tietysti mietimme ja harjoittelemme kikkoja ja juttuja, jotka voisivat toimia eri tilanteissa. Työvuoroissa näemme paljon vaivaa, että saamme luotua mukavan ja turvallisen tunnelman, jossa lapsi uskaltaa lähteä kanssamme vuorovaikutukseen. Kaikki näyttää siis päällisin puolin vaivattomalta, mutta käytännössä teemme paljon töitä näiden asioiden eteen.

Ja kuitenkin, kaikesta tästä valmistautumisesta huolimatta, ihan parhaat hetket syntyvät, kun tilanne saa yhtäkkiä jonkun täysin odottamattoman käänteen. Lapset sen kyllä osaavat. Usein saa tässä työssä ihailla heidän spontaania luovuuttaan, kykyä lähteä juttuihin mukaan täysillä ja aitoa peittelemätöntä iloa. Viime viikolla olimme kierrolla poliklinikalla, missä lapset vanhempineen istuvat pitkällä käytävällä ja odottavat vuoroaan vastaanotolle.

Aloimme jututtamaan noin kuusivuotiasta tyttöä, joka oli aluksi kovin ujo. Päätimme vähän soittaa hänelle jotain rentouttaaksemme tilannetta. Tyttö hyppäsikin saman tien pystyyn ja aloitti vinhan tanssin pyörien kädet ylhäällä pitkin käytävää. Samalla hän kailotti iloisesti: ”Tää on mun mummu, joka tanssii nurmikolla!” Tyttö oli nero ilahduttamaan ihmisiä! Me saimme vain seurata vierestä, kuinka kaikkialla näkyi hymyileviä naamoja ja tunnelma oli koko käytävällä aivan eri kun hetkeä aiemmin. Edelleen alkaa väkisinkin hymyilyttää, kun muistan tapahtuman.

Ilahduitko tarinoista? Lahjoita iloa lapsille, jotka ovat sairaalassa juuri NYT!

Sairaalaklovnit kiertävät sairaaloissa ilahduttamassa pieniä potilaita ja heidän perheitään.

Lahjoita ja tue työtämme! Lataa Sairaalaklovnien oma äppi!

Tilaa iloinen uutiskirjeemme (n. 4krt/vuosi)! Lue lisää työstämme täältä!